13.-16. 7. Sonshine Festival ,Wilmar MN

Keskiviikkona suuntasimme matkamme Plymouthista kohti pientä Wilmarin kaupunkia länsi-Minnesotassa ja määränpäänämme oli paikallinen kristillisen musiikin festivaali Sonshine. Löysimme festarialueelle helposti ja pystytimme leirimme (Kevinilta lainattu teltta, Kevinin ja Suzyn makuupussit, kaksi uimapatjaa ja pressu) ilmaiselle telttailualueelle. Siitä sitten festarialueelle sisään lippupisteen kautta ja katsomaan illan viimeistä esiintyjää, joka oli Switchfoot. Komia oli keikka, ehdottomasti yksi parhaista. Ennen festareille lähtöä Suvi oli ollut todella huolissaan vallitsevasta sääennusteesta, joka lupasi kovaa ukkosmyrskyä ensimmäiselle yölle. Keikan jälkeen alkoikin sataa kaatamalla, ja sitä sadetta sitten kestikin seuraavaan aamuun saakka. Jotenkin kummasti onnistuimme nukkumaan lähes rauhallisin mielin yömme teltassa, mitä nyt välillä heräsin kun teltta tuntui kaatuvan päälle tuulen voimasta ja löysimme pienen järven nurkasta.
Seuraava aamu alkoi masentuneissa ja märissä tunnelmissa, mutta emme kuitenkaan olleet aivan lyötyjä. Monet teltat olivat tuhoutuneet yön aikana, ja ulkona oli paljon hyvin märän näköisiä ihmisiä. Uimapatjat siis  tuli enemmän kuin tarpeeseen! Vähitellen ilma parani ja antoi pieniä kuivumisen merkkejä. Lopulta koko loppuviikko oli epävakaista säätä, mutta ensimmäisen yön myrsky ei onneksi palannut. Pilvisyys oli oikeastaan ihan mukavaa, koska niinä hetkinä kun aurinko paistoi pidempään ilma oli todella kostea ja kuuma.
Festivaalialue ei ollut mikään valtavan suuri, mutta kummasti sinne vaan mahtui 20 000 osanottajaa. Alue oli rakennettu peltoalueelle urheiluhallin ympärille, joka toimi festivaalin keskusrakennuksena. Esiintymislavoja oli kolme, ulkona päälava ja pieni sivulava sekä sisätiloissa jääkiekkohallissa raskaamman musiikin lava. Tietysti löytyi myös kaikenlaisia myyntikojuja koruista ja vaatteista levyihin ja soittimiin. Huvittavaa oli nähdä ruokaketjujen myyntipisteitä. Vaihtoehtoja oli Subway, Burgerking, Domino`s pizza, Coldstone ja tietysti muutama yksityisten pitämä ruoka- ja juomatarjoilu.
Näiden muutaman päivän aikana näimme pääasiassa todella hyviä ja muutamia heikompia keikkoja, artisteja joita olimme todella odottaneet näkevämme sekä hyviä uusi tuttavuuksia. Parhaita olivat Switchfoot, Anbelrin, the Almost, Family Force Five, Disciple, Sleeping Giant sekä perusvarma Fireflight. Meidän mielestä kovasti kaikkialla hehkutettu Skiilet oli lopulta pettymys kaikkine teatterilavasteineen ja tulihässäköineen, mikä ei jättänyt tilaa esityksen aitoudelle.
Lauantaina iltana lähdimme kotiin ja käteen jäi  hyvä kokemus telttaasumisesta selviämisestä ja hyvistä bändeistä sekä muutama uusi levy.

8.-10. 7. Las Vegas

Amerikan matkamme ensimmäinen puolisko lähestyi loppuaan kun saavuimme viimein Las Vegasiin jossa vietimme kaksi viimeistä päivää ennen lentoa takaisin Minnesotaan. Asuimme aivan kaupungin keskustassa, Las Vegas Boulevardilla, the Stripillä Planet Hollywood Resortissa. Kaupunkiin saapuminen onnistui helposti, mutta lähestyessämme Strippiä ruuhka kasaantui suuremmaksi eikä tunnelmaa parantanut kohtalaisen suuri tietyömaa. Lopulta liikenne oli kunnon kaaosta kun koetimme löytää omaa hotelliamme ja parkkihallia, kuten ilmeisesti todella moni muukin Vegasiin saapuva.
Jokaisella Vegasin hienoista hotelleista oli jokin oma juttunsa ja profiilinsa,  meidän tapauksessamme se oli tietysti rakentunut elokuvien ympärille. Tästä hyvästä me saimme huoneen joka oli koristeltu Freddy Krueger (pahis elokuvasta Painajainen Elm Streetilla) aiheisesti. Ihan hauskaa, mutta ei nii kaunista. Planet Hollywoodissa kuten monessa muussakin suuressa hotellissa oli kasinon lisäksi myös oma ostoskeskus, useampia teattereita ja allasalue. Vegasissa ajan viettäminen rakentuikin juuri näiden asioiden varaan, kiertelemiseen erilaisissa kasinoissa ja ostoskeskuksissa sekä oleiluun omalla allasalueella.  
Oli mielenkiintoista nähdä ja vierailla sellaisissa hotelleissa, joita olimme nähneet elokuvissa kuten Bellagio, Treasure Island, Venetian, Mirage, MGM Grand. Kaikkein hienoimmissa hotelleissa kuten Bellagiossa ja Cesar's Palacessa emme oikeastaan edes uskaltaneet kulkea tai kunnolla käydä kaupoissa, koska ne näyttivät liian hienoilta ja kalliilta kaikkine turvamiehineen ja hienosti pukeutuneine työntekijöineen. Venetian Resortin sisään oli rakennettu oma vesiverkosto, jossa kulki gondoleja kuskaamassa asiakkaita, MGM Grandin kasinolla asui oikeasti leijonia ja Bellagiolla oli aivan upeat suihkulähteet. Hieno kokemus oli myös ulkoilmateatteriesitys merirosvojen ja seireenien taistelusta Treasure Islandin edustalla. Kaikkein upeimmaksi ja erikoisimmaksi sisustuksekseksi valitsimme Cosmopolitanin kristallikattokruunut, -verhot ja -seinät. Paris -hotellin sisustus vaikutti oikeasti pariisin kaduilta illalla ympäri vuorokauden, samoin kuin New York New York kasinollakin.
 Oli hämmentävää kun illalla ei välttämättä olisi tiennyt onko sisällä rakennuksessa vai ulkona, paitsi että ulkona oli kuuma ja sisällä kylmä.  Koko pääkatu tuntui muuttuvan illalla yhdeksi yhtenäiseksi juhlinta-alueeksi. Alkoholianniskelulla ei tuntunut olevan suuria rajoja, kun ihmiset kulkivat valtavien juoma-astioidensa kanssa rakennuksesta ja baarista toiseen. Tietysti tästä paikasta löytyi myös kovaäänisiä katusaarnaajia kylttiensä kanssa hyvin amerikkalaiseen tapaan. Ennakkoon ajattelimme, että katukuvasta olisi pitänyt löytyä myös niitä kuuluisia Drive-In kappeleita, mutta ne ilmeisesti olivat kauempana pääkadulta tai hotellien sisällä. 
Kaikkien kolmen viimeisen viikon seikkailujen jälkeen viimeisenä iltana minun oli tehtävä se mitä olin koko matkan ajan miettinyt.  Planet Hollywoodin kasinon näköalatasanteella  minä, Tatu Kekkonen, kosin Suvi Siikasta, joka sanoi kyllä.
Näihin onnellisiin tunnelmiin loppui meidän lounaisen Pohjois-Amerikan tutkimusmatkamme, kun sunnuntaiaamuna palautimme matkakumppanimme Chevyn takaisin omistajilleen ja  lensimme pohjoiseen kohti toisia seikkailuja.

Grand Canyon

Hollywoodissa vietetyn päivän jälkeen oli aika poistua Kaliforniasta ja siirtyä kauemmas rannikolta kohti Arizonaa. Määränpäänämme oli maailman suurin luonnonnähtävyys Grand Canyon, tarkalleen ottaen vanha Williamsin kaupunki jossa majoituimme.  Koska oltiin tehty varaus Williamsiin vasta keskiviikolle, päädyttiin yöpymään matkalla Laughlinin kasinokaupungissa. Keskellä kuivaa erämaata, Kalifornian, Arizonan ja Nevadan rajojen kulmassa sijaitsi huvittava kaupunki, joka vaikutti mini-Vegasilta. Siellä vietettiin mukavasti ilta ja yö hintaan 28 dollaria.
Keskiviikkona saavuimme sitten puolenpäivän jälkeen tuohon jo mainittuun Williamsin kaupunkiin, joka oli aivan mahtava paikka. Todellakin sellainen vanha villin lännen keskusta, jossa oli kauppoja, hotelleja ja ravintoloita keskustien (route66) molemmilla puolilla. Itseasiassa hotelli Old Grand Canyon oli ilmeisesti Arizonan vanhin hotelli. Oli mahtavaa fiilistellä että tuo yli satavuotias rakennus oli aikoinaan majoittanut myös hurjia desperadoja ja rangereita.  Muutenkin hotelli oli oikein mukava. Saimme valita minkä vapaista, yksilöllisesti sisustetuista huoneista halusimme ja siellä oli mukava yhteistila tietokoneella, telkkarilla ja pienellä keittiöllä. Hauskaa oli myös, että vastaanotto tistkillä oli kaikkien sillä hetkellä majoittuvien vieraiden kotimaan lippu. Meidän tultuamme edustettuna olivat kaikki pohjoismaat ja muutama muukin Euroopan maa. 
Viimein torstaiaamuna suuntasimme ihanan Chevymme pohjoiseen kohti Grand Canyonin luonnonpuistoa. Reilun tunnin ajon jälkeen pääsimme lopulta metsän läpi suuren montun reunalle. Saavuimme kanjonille siis sen eteläpuolelta, mikä on ilmeisesti yleisin reitti turisteille tulla ihmettelemään maailmaa ja tällä puolella sijaitsevat myös kaikki luonnonpuiston palvelut ja muut mukavuudet, eli trailerpark, hotelli ja ravintolat. Mutta niin, siinähän se sitten oli, epätodellisen näköinen, todella suuri monttu keskellä tasaista maastoa. 
Ensimmäisena tulimme infokeskukseen, josta erilaiset kävelyreiti alkoivat. Aluksi tuntui hassulta, koska jouduimme hetken etsimään kävelyreittejä ja kanjonia jota ei tuntunut näkyvän missään. Hetken etsinnän jälkeen löysimme opasteet ja muutaman puskan takaa avautui aivan käsittämätön näkymä. Ensimmäisenä olimme saapuneet Mather Pointin näköalatasanteelle, joka oli tungokseen asti täynnä turisteja kuten mekin. Näkymää oli pakko jäädä hetkeksi vain ihmettelemään. Maisema oli epätodellisen maalauksellinen, eikä siihen ehtinyt tottua kokopäivänä, vaan aina tasaisin väliajoin oli pakko pysähtyä vain ihmettelemään. Kavelimme muutaman mailin lenkin kanjonin reinaa pitkin katsellen maisemia ja muita turisteja. Saavuimme luonnonpuiston pääalueen läntiseenpäähän, josta alkoivat varsinaiset vaellusreiti alas kanjoniin. Me emme kuitenkaan lähteneet enää kauemmas tai alaspäin, koska matka alas kanjonin pohjalle veisi yhden päivän ja toinen vielä raskaampi päivä olisi paluu ylös. Täällä näimme myös paikallisia Navajo intiaaneja esittämässä tanssejaan ja kertomassa kulttuuristaan, mikä oli mielenkiintoista. Tässä kuivassa ja karussa paikassa, joka nyt on ihmettelijöiden ja vaeltajien kansoittama on todellakin asunut ihmisiä ties kuinka kauan. Kävelyreitin tästä päästä palasimme lähtöruutuun bussilla. Täälläkin siis toimii täydellisesti amerikkalainen ihmisten liikuttamisen idea. Kaikista eteläpuolen palvelupisteistä ja leiripaikoista pääsi toisiin bussilla jos ei jaksanut tai halunnut kävellä. Kävelyihmettelyn jälkeen ajoimme omalla autollamme itään päin vanhalla näkötornille, joka oli rakennettu jo ennen kansallispuiston perustamista. Matkalla sinne pysähtelimme erilaisille näköalapaikoille, joista yhdeltä pääsimme kävelemään lyhyen matkan alaspäin ja toteamaan miten vaaralliselta se tuntui. Nähtävää todellakin riitti. Vaikka kokoajan oli kyse samasta asiasta, silti tuntui että joka paikassa oli jotain erilaista ihmeteltävää.

4.-5. 7. Hollywood

 Hurjan rantalomaviikonpolun jälkeen Kevin ja Susan lensivät takaisin Minnesotaan ja me suuntasimme Santa Monicasta Hollywoodiin. Ensimmäisenä tietysti ajoimme Hollywood Hillseille. Hetken seikkailun ja tutkimisen jälkeen löysimme tiemme kaupungin ulkopuolella oleville kukkuloille ja näköalapaikalle, josta näki mukavasti tuon  kuuluisan maamerkin. Hollywoodissa vietimme yhden yön Motel 6 ketjun majapaikassa, joka oli aivan keskustassa ja Walk of Famen varrella Hollywood Boulevardin kulmassa.
Vanha elokuvien ja populaarikulttuurin mekka vaikutti menettäneen kaiken loistokkuutensa, jos sellaista koskaan todellisuudessa on ollutkaan. Talot olivat vanhoja ja ränsistyneitä, eikä mistään hienoista ravintoloista tai yökerhoista näkynyt jälkeäkään. Kaduilla oli kyllä paljon liikeitä, joista suurin osa oli matkamuisto- ja krääsäkauppiaita ja muita pikkuliikkeitä. Kaikki hienous vaikutti muuttaneen vanhasta kaupunginosasta uudempaan West Hollywoodiin.
Tärkeimpinä kokemuksina tältä rastilta koimme Walk of Famen tähtien metsästämisen ja jättimäisessä Amoeba Musicissa levyjen selailun ja  niiden ostamisen. Tässä vaiheessa uusien levyjen määrä taisi olla reilut 20.    Myöskin McDonaldsin valuemenun tarjonnasta alkoi tulla meille vakioravintoa. Kolmella dollarilla saa mukavasti burgerin, salaatin ja juoman tai jätskin. McDonalds -dieetin tulokset voi nähdä elokuun puolivälissä.

1.- 4. 7. LA:n rantakaupungit ja 4th of July weekend

Perjantaina alkuillasta löysimme tiemme oikeaan osoitteeseen Hermosan kaupungin osassa, missä Kevin ja Susan oli meitä vastassa. Vaihdoimme rantavarustuksen päällemme ja suuntasimme kohti merta. Muutaman tunnin uinnin ja rannalla oleilun jälkeen menimme syömään kavereidemme, viikonlopun isännän Danin ja hänen surffarikavereidensa kanssa läheiseen rantaravintolaan. Yöksi menimme Danin luokse Santa Monicaan, jossa olimmekin jo käyneet edellisellä viikolla. Dan asuu aivan Santa Monica keskustassa, Third Promenadilla, joka on kaupungin kauppakeskittymä.
Lauantaina heti aamiaisen jälkeen lähdimme takaisin Hermosaan. Tällä kertaa pakkasimme autoon myös kaksi surffilautaa. Päivälle oli luvattu aloittelijoille sopivia aaltoja, mikä sopi meille mitä parhaimmin. Pitkäaikainen unelma toteutui vihdoinkin. Meri oli lämmin ja aallot mukavan kokoisia. Nyt en yhtään ihmettele miksi surffarit aina näyttävät niin hyväkuntoisilta, sillä se homma on todella rankkaa. Vartin kauhomisen, aaltoja vastaan hyppimisen ja tasapainoilun jälkeen oli pakko pitää tauko. Mutta oli se kyllä hienoa. Jos vaan joskus on mahdollisuus päästä taas aalloille, varmasti lähdemme kokeilemaan lisää. Illalla ajauduimme kaverin-kaverin luo illallistamaan. Illan isäntäpariskunta Kent ja Jolene asuivat aivan rannan lahella Hermosassa ja olivat myös kotoisin Minnesotasta. Turistijoukkueemme Tatu, Suvi, Kevin ja Susan löysi lopulta itsensä syömästä aasialaista pikaruokaa paikallisten surffarien kanssa.
Yöksi palasimme takaisin Santa Monicaan ja seuraavana aamuna takaisin rannalle. Sunnuntaina ohjelma oli vastaavanlainen kuin edellisenäkin päivänä, mutta emme ottaneet lautoja mukaan, koska aallot olivat liian suuria. Rannalla järjestettiin myös Bags -turnaus, johon kaverimme osallistuivat. Bags on amerikkalainen yksinkertainen kilpailu jossa kaksi kahden hengen joukkuetta kilpailee toisiaan vastaan tarkkuusheitossa. Heittovälineinä on hernepussit ja maalitauluina levyt joissa on yksi reikä. Pisteen saa levylle jääneestä pussista ja vielä enemmän jos onnistuu osumaan reikään. Todella yksinkertainen ja typerä laji, mutta vaikutti viihdyttävän hyvin monia kilpailijoita. Turnauksen jälkeen lähdimme takaisin Santa Monicaan  alkuillasta todella väsyneinä kahden rantapäivän jälkeen.

Tämä perjantai-illan ja sunnutai-illan välinen aika sisälsi lähinnä yhtä asiaa, Hermosan rannalla oleskelemista. Tänä aikana kun me vietimme aikaa rannalla lomaillen, ympärillämme tapahtui  Kalifornian vuoden patrioottisin juhla. Vaikka todellisuudessa heinakuun neljäs, heidän itsenäisyyspäivänsä, oli tulevana maanantaina, ihmiset juhlivat koko edellisen viikonlopun. Useissa rannalla olleissa taloissa tuntui olevan bileet kellon ympäri koko viikonlopun ja rannan ravintolat olivat aivan täynnä. Alkoholin tuominen julkiselle ranta-alueelle on ilmeisesti kaikkialla Kaliforniassa kiellettyä, mikä oli meistä vain hyvä asia. Tietenkään ihmiset eivät täysin nuodata tätä säädöstä ja siitä johtuen rannan läheisyydessä oli valotauluja, jotka ilmoittivat alkoholirikkeiden sakotuksen olevan kolminkertainen tämän viikonlopun aikana. Kokonaisuutena itsenäisyyspäivä vaikutti olevan näille ihmisille vain yksi syy lisää juhlia ja pukeutua sini-puna-valkoisiin vaatteisiin. Mutta mikäs siinä, maassa maan tavalla ja Los Angelesissa juhlien.

30.6. - 1.7. Highway 1 SF - LA

Pakko ensimmäisenä kertoa, että auto jonka saimme on aikamoinen tapaus. Olimme varanneet kaikkein halvimman mahdollisen vaihtoehdon, mutta noutaessamme sitä, saimmekin ilmaiseksi ylemmän hintaluokan menopelin. Valkoinen Chevrolet HHR on ehkä maailman huvittavimman näköinen kulkupeli. Se näyttää samaan aikaan lytätyltä limusiinilta ja ruumisautolta.

Ensimmäisenä siis suuntasimme kulkumme San Franciscosta pohjoiseen kohti Muir Woodsin luonnonpuistoa ja valtavia punapuita. Vajaan tunnin ajo ulos kaupungista, ja olimme keskellä Kalifornian maalaismaisemaa ja valtavaa metsää. Kävimme kiertämässä parin tunnin luontopolun ja saimme nauttia välillä luonnon rauhallisuudesta hektisen kaupungin jälkeen. Tosin hivenen hämmentää oli nähdä asfaltilla päällystettyjä metsäpolkuja ja lahjatavarapuoteja luonnonsuojelualueella. Saatiin myös pakolliset " Hei katso, olen puun sisällä " kuvat itsestämme. Oli ne suuret punapuut todellakin suuria.

Pienen päiväkävelyn ja ihmettelyn jälkeen käänsimme automme kohti etelää ja Los Angelesia. Suunitelmamme oli ajella tuota legendaarista HW1:stä pitkin Kalifornian rannikkoa, yöpyä jossain kohtaa matkalla ja saapua seuraavana päivänä Losiin, ja hyvinhän se toteutui. Voin kertoa, että en koskaan ole ajanut missään niin hienoissa maisemissa. Kapeata, mutkittelvaa tietä ylös alas rantakallioiden ja pienten asutusalueiden välillä. Pimeän tultua saavuimme sopivasti ajomatkamme metsäisimpään kohtaan. Paikoitellen oli jopa pelottavaa ja toisaalta taianomaista ajella mutkaista metsätietä ilman katuvaloja kun väillä vastaan tuli valaistuja kylttejä ja yksittäisiä rakennuksia. Monen ajotunnin, todella upeiden merinäköalojen ja auringonlaskun jälkeen saavuimme San Miguel nimiseen paikkaan. Parkkeerasimme ensimmäisen vastaan tulleen motellin pihaan ja kävimme kysymässä yöpaikkaa. No mehän sitten saimme mukavan perhehuoneen kolmella parisängyllä ja muilla mukavuuksilla 55 dollarilla. Mukavan yöpymisen ja pullamössöaamupalan jälkeen lähdimme taas jatkamaan ajoa.
Määränpäänämme Los Angelesissa oli Hermosa Beach, jossa kaverimme Kevin ja Susan jo meitä odottelivat. He olivat myös tulleet etelän lämpöön Minnesotasta viettämään vuoden patrioottisinta juhlaa, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää kaverinsa Danin luo, joka ystävällisesti oli luvannut myös meille majapaikan. Muutaman mutkan ja suunnistusharjoitusten jälkeen lopulta löysimme ystävämme tuolta Hermosan rantakaupungista ja  elämämme ensimmäinen 4th of July Weekend sai luvan alkaa.

26.-30. 6. San Francisco

Saavuimme kaupunkiin pitkän bussimatkan jälkeen ja löysimme tiemme asuinpaikkaamme Fizgerald Hotelliin oikein mukavasti. Nämä neljä päivää asuimme tuossa mukavassa hotellissa aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Hotelli oli ehdottomasti tyylikkäin tähän mennessä asuttamistamme paikoista. Eipä siinä oikeastaan sen kummempaa. Etsimme itsellemme lähipitseriasta syötävää ja vetäydyimme katselemaan telkkaria ja nukkumaan.

Ensimmäiseksi kokonaiseksi päiväksi kaupungissa päätimme suunnata kulkumme kohti Haight-Ashburyn kaupunginosaa ja Golden Gate Parkia. Tuo vanha hippien kaupunginosa oli sitä edelleenkin ainakin erikoisista ja erilaisista putiikeista ja kauniin monivärisesti maalatuista taloista päätellen. En tiedä johtuiko asia kaupunginosan yleisestä hengestä vai jostain muusta, mutta kaikki liikkeet tuntuivat availevan oviaan vasta yhdentoista tai kahdentoista aikaan. Me tietysti olimme reippaina nuorina lähteneet matkaan jo ajoissa ja saimme odotella hetken, että pääsimme minnekään sisälle. Tärkeimpänä kohteenamme oli Amoeba levykauppa, josta löytyikin oikein mukavia lisäyksiä kokoelmiimme. Valtava puistoalue oli todella kaunis ja hienosti hoidettu. Golden Gate Parkista löytyi myös museoita ja puutarhoita ja muuta mielenkiintoista nähtävää, mutta harmiksemme osuimme paikalle juuri maanantaina, jolloin tietysti museot olivat suljettuja. Puistosta palasimme bussilla takaisin keskustaan ja illalla päätimme vielä lähteä tutkimaan lähellä olevaa China Townia. Tarkoituksenamme oli löytää itsellemme jokin kiva iltapalapaikka, mutta jostain kumman syystä tässä kaupunginosassa vuorostaan monet paikat olivat jo kiinni. Ensimmäiselle päivälle käveltyjä kiometrejä kertyi varmaan valtavasti ja saimme myös hämmentäviä kokemuksia epäloogisista aukioloajoista. McDonaldskin oli sukenut ovensa jo seitsemältä.

Toisen päivämme vietimme lähestulkoon kokonaan sisätiloissa runsaan sateen ansioista. Vietimme paljon aikaa keskustan ostoskeskuksissa ja kävimme katsomassa uuden Kung-Fu Panda 2 -leffan. Se oli kyllä todella hauska, suosittelen. Tänä oli  tällainen mukava välipäivä. Keskustassa oli myös valtava Levis kauppa, jost löysin 510 farkut 27 eurolla. Ei ollenkaan pöllömpää, jos vertailee suomalaiseen hintatasoon.

Kolmas päivämme olikin vuorostaan taas täyteen ohjelmoitu. Heti aamusta suuntasimme kulkumme kohti satama-aluetta ja sieltä lautalla Alcatrazin vankilasaarelle. Se oli todella jännittävä paikka. Parasta oli, että sitä ei oltu yritetty romanttisesti entisöidä turisteja varten, vaan se on nykyään luonnonsuojelualue, jossa vanhat talot ovat saaneet vanheta. Kierros vankilaosastojen läpi oli todella mielenkiintoinen.Oli jännää nähdä oikeasti ne reiät sellien seinissä, jotka ainoat kolme vankilasta elävinä karannutta vankia olivat kaivaneet lusikoilla. Katsokaa the Rock leffa niin tiedätte mistä on kyse :)
Saarelta palattuamme kiertelimme satama-aluella. Se oli oikea perhelomalaisten turistikohde. Paljon matkamuistomyymälöitä ja merkkiliikkeitä. Kävimme myös syömässä HardRock cafessa. Alkuperäinen suunnitelmamme oli palata takaisin keskustaan selaisella vanhalla kaapelijunalla joista kaupunki myös tunnetaan. Suunnitelma kuitenkin vaihtui tavalliseen bussikyytiin, kun totesimme nuo Cable cartit vain kalliiksi turistivedätyksiksi, joilla liikkuakseen joutui jonottamaan pysäkillä. Otettiin kuitenkin kuva sellaisesta, että niitä oikeasti on kyllä olemassa.
Lopulta koitti torstai ja viimeinen aamumme tässä kaupungissa. Menimme hakemaan vuokra-automme, jolla tulisimme ajelemaan seuraavat kymmenen päivää ja poistuimme kaupungista sen kuuluisimman nähtävyyden, Golden Gaten kautta.

Monet olivat kehuneet kaupunkia meille ennen matkaa todella upeaksi paikaksi. Kaikenkaikkiaan San Francisco oli hyvin mielenkiintoinen kaupunki, jossa on monta keskenään hyvin erilaista kaupunginosaa. Ehkä siinä on tämän kaupungin hienous. Muita merkittäviä ja ei niin hienoja asioita ovat mäet, joita on paljon ja joka suunnassa, sekä sumu joka tuntui peittävän kaupungin säännöllisen epäsäännöllisesti. Ehkä hienoin kokemus tästä sumusta oli, kun ajettiin täysin sumun peitossa olevan Golden Gate sillan läpi.