Vanha elokuvien ja populaarikulttuurin mekka vaikutti menettäneen kaiken loistokkuutensa, jos sellaista koskaan todellisuudessa on ollutkaan. Talot olivat vanhoja ja ränsistyneitä, eikä mistään hienoista ravintoloista tai yökerhoista näkynyt jälkeäkään. Kaduilla oli kyllä paljon liikeitä, joista suurin osa oli matkamuisto- ja krääsäkauppiaita ja muita pikkuliikkeitä. Kaikki hienous vaikutti muuttaneen vanhasta kaupunginosasta uudempaan West Hollywoodiin.
Tärkeimpinä kokemuksina tältä rastilta koimme Walk of Famen tähtien metsästämisen ja jättimäisessä Amoeba Musicissa levyjen selailun ja niiden ostamisen. Tässä vaiheessa uusien levyjen määrä
taisi olla reilut 20. Myöskin McDonaldsin valuemenun tarjonnasta alkoi tulla meille vakioravintoa. Kolmella dollarilla saa mukavasti burgerin, salaatin ja juoman tai jätskin. McDonalds -dieetin tulokset voi nähdä elokuun puolivälissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti